Elvytystilanne voi tulla eteen kenelle tahansa, missä tahansa, koska tahansa. Sairaanhoitaja Saija Heikkinen kirjoitti Medic4Youlle blogiartikkelin oman elämänsä tositilanteesta, joka sattui aivan tavallisena päivänä kauppakeskuksessa Turussa. 

”Olin keskiviikkona 10.2.2016 ystäväni kanssa Turun keskustassa eräässä kauppakeskuksessa kiertelemässä sushi-lounaan jälkeen. Olimme juuri eräässä vaatekaupassa, kun kuulin etäisesti tömähdyksen. Näin kassalle hätääntyneen oloisena juoksevan myyjän, joka sanoi kollegalleen jotain ”sairaskohtauksesta”, jolloin tiesin heti tarjota apuani.

Työskentelen teho-osaston sairaanhoitajana ja lisäksi toimin osastomme yhtenä elvytysvastuuhoitajana, joten tiesin että apuni voisi tulla tärkeäksi. Kun minut ohjattiin sairaskohtauksen saaneen naisen luo, toinen myyjä oli auttanut hänet lattialla kylkiasentoon. Kyselin häneltä, mitä oli tapahtunut ja kysyessäni, oliko nainen tajuissaan, myyjä vastasi epävarmasti, ettei hän tiennyt. Tässä vaiheessa näin viimein naisen kasvot ja kykenin välittömästi kasvojen sinertävyydestä ja agonaalisista, eli haukkovista hengitysliikkeistä tunnistamaan, että nainen tarvitsee elvytystoimia. Näennäisesti hengitykseltä näyttäviin agonaalisiin hengitysliikkeisiin ei pidä koskaan luottaa sokeasti. Hengitystoiminta tulee aina tarkastaa varmuudella esimerkiksi viemällä käsi henkilön suun eteen ja tunnustelemalla ilmavirtaa.

”Tärkeintä oli ylläpitää tauotonta paineluelvytystä, jotta saavutamme riittävän verenkierto-perfuusion ja pidämme sitä yllä, sillä elimistön happivarannot riittävät 10 minuutin ajaksi turvaamaan aivojen hapensaannin.”

Käänsimme naisen selälleen, riisuimme hänen kaulaltaan kaulahuivin, avasimme takin ja aloitin välittömästi paineluelvytyksen. Samalla pyysin jotakuta soittamaan hälytyspuhelun, sekä paikalle tullutta vartijaa tuomaan minulle maallikko-defibrillaattorin. Ystäväni, joka työskentelee lentoemäntänä, kysyi mitä hän voisi tehdä. Ohjeistin häntä odottamaan naisen toisella puolen vuoroaan, jotta hän voisi jatkaa elvytystä, sillä arvioin hänellä olevan parhain ”tatsi” paineluelvytykseen paikallaolijoista. Myyjälle, joka edelleen piteli naisen päätä, ohjeistin, että jatkamme elvytystä nyt tauottomana ilman puhallus-elvytystä, sillä kaupungin keskusta-alueella ambulanssi tavoittaa meidät nopeasti. Tärkeintä oli ylläpitää tauotonta paineluelvytystä, jotta saavutamme riittävän verenkierto-perfuusion ja pidämme sitä yllä, sillä elimistön happivarannot riittävät 10 minuutin ajaksi turvaamaan aivojen hapensaannin.

Kuitenkin, jo noin 2 minuutin kuluttua elvytyksen aloittamisesta nainen alkoi pienellä äänellä ääntelemään. Kun hän alkoi nostella käsiään, kyselin häneltä poskelle taputellen, onko hän hereillä. Tunsin myös käsieni alla, miten sydän lähti lyömään voimakkaasti. Tarkistin vielä hoitoalan ammattilaisen roolissani sekä carotis- että radialis-sykkeet ja sykkeen taajuuden ja tasaisuuden. Nainen heräsikin ja oli alkuun sekava, mutta ystäväni kanssa rauhoittelimme häntä, kunnes hetken kuluttua hän vastaili jo asiallisesti ja ihmetteli, mitä oli tapahtunut. Hän muisti, että oli kaupassa kävellessään tuntenut epämääräistä huonoa vointia ennen tapahtumaa. Kyselin, oliko hänellä ollut aiempia vastaavia kohtauksia tai sydänsairauksia pohjalla, jos hänellä sattuisi mukanaan olemaan esim. aspiriinia tai nitroa käsilaukussaan, mikäli ambulanssin saapuessa näitä olisi tarvetta antaa. Aiempaa sydäntaustaa ei kuitenkaan ollut. Kun paljastui, että naisen aviomies odotti kauppakeskuksen ulkopuolella autossa, ystäväni kävi hakemassa miehen paikalle.

Lopulta myös ambulanssi-henkilökunta saapui paikalle ja lähtivät kuljettamaan naista sairaalaan. Kun ambulanssimiehistö keskenään ääneen epäili, oliko nainen edes ollut elottomana ilmeisesti hyvävointisuudestaan johtuen, korostin heille ammattitehtävääni sekä 100% varmuuttani elottoman tunnistamisessa. Tämä oli sinänsä ikävä kommentti, joka maallikkoauttajasta olisi saattanut tuntua todella kurjalta, sillä elvytystoimien aloittamiselle ei tulisi olla liian korkeaa kynnystä koskaan, joka juuri tuonkaltaisilla kommenteilla ikävästi voidaan luoda. Lisäksi tilanteessa harmillista oli se seikka, että mikäli en olisi tunnistanut naisen elottomuutta, olisiko hän voinut jäädä pitkäksikin aikaa kylkiasentoon, ennen kuin joku olisi reagoinut tähän?

”Varhaisella defibrillaatiolla on suora yhteys potilaan selviytymiseen minuutti minuutilta, joten laite on tuotava potilaan luokse niin nopeasti kuin mahdollista, ja jokaisella on oltava rohkeus laitteen käyttöön.”

Kolme vartijaa, jotka tilanteessa seurasivat paikalla, eivät koskaan tuoneet defibrillaattoria, jota pyysin. Kysyin yhdeltä heistä, tiesivätkö he, missä kauppakeskuksen maallikko-defibrillaattorit olivat. Hän kertoikin defibrillaattorin sijainnin, johon tyrmistyneenä halusin kysyä, miksei hän tätä noutanut kun pyysin, mutta tyydyinkin teroittamaan kannustavasti sitä, miksi varhainen defibrillointi on äärimmäisen tärkeää vastaavissa tilanteissa. 

Varhaisella rytmintunnistuksella voidaan sulkea pois tasavirtasähköä vaativat eli defibrilloitavat rytmit, joissa kaaottinen sydämen rytmihäiriö pyritään ”seisauttamaan”, jotta sydän voisi jatkaa toimintaansa verta elimistöön kierrättävällä tasaisella rytmillä. Defibrillattori tekee rytmin tunnistustyön auttajan puolesta. Varhaisella defibrillaatiolla on suora yhteys potilaan selviytymiseen minuutti minuutilta, joten laite on tuotava potilaan luokse niin nopeasti kuin mahdollista, ja jokaisella on oltava rohkeus laitteen käyttöön. Siksi onkin hienoa, että monet yritykset ovat hankkineet tiloihinsa maallikko-defibrillaattorin. Yleensä nämä hankinnat tosin ovat tapahtuneet vasta todellisen sydänpysähdystilanteen jälkeen, jolloin henkilön ennusteeseen oltaisiin voitu vaikuttaa varhaisella defibrillaatiolla. Onneksi tässä tilanteessa potilaana oleva nainen ei tarvinnut defibrillaatiota herättyään nopeasti.

”Lukemattomia elvytystilanteita kohdanneena ammattilaisena tunnustan, että joudun itsekin rauhoittamaan itseni yllättävissä tilanteissa. Tärkeintä on toimia ja unohtaa pelkonsa siitä, että tekee jotain väärin. Elvytyksen aloittamalla ei myöskään voi aiheuttaa senkaltaista lisähaittaa, mitä toisaalta elvyttämättä jättäminen varmuudella tekee.”

Tilanteessa olleiden henkilöiden hätä ja seisahtuminen on äärimmäisen tavallista, mutta uskon, että jokaisen on mahdollista nousta näiden tunteidensa ylitse harjoittelemalla vastaavia tilanteita etukäteen työpaikallaan, kouluissa tai ensiapukursseilla. Tällöin toiminta tulee automaattisesti ”selkärangasta”, eikä henkilön tarvitse enää epäröidä ja miettiä toimintaansa. Lukemattomia elvytystilanteita kohdanneena ammattilaisena tunnustan, että joudun itsekin rauhoittamaan itseni yllättävissä tilanteissa ja olen opetellut keinoja, joilla hallitsen itseäni. Rauhoitan itseäni esimerkiksi katsomalla ulos ikkunasta parin sekunnin ajaksi ja vähentämällä kiirettäni eli yleistä ”häsää”, joka vain syö tärkeätä aikaa. Voisi siis sanoa että trendikäs mindfulness ja tilanteessa läsnäolon taito ovat kirkkaasti läsnä vastaavissa tilanteissa!

 Jäikin vahvasti tunne, että monet maallikot kaipaisivat enemmän rohkeutta tarttua toimeen vastaavissa tilanteissa sekä ihan käytännön tietoa ja taitoa miten toimia. Toivottavasti jokainen tuntisi velvollisuudekseen osata auttaa, sillä pahinta olisi, jos kukaan ei tekisi mitään, kun kohtaa apua tarvitsevan henkilön, tai mikä pahinta, kulkisi kylmästi ohitse. Entä jos kyseessä olisi oma perheenjäsenesi tai ystäväsi, kulkisitko silloin ohitse? Tärkeintä on toimia ja unohtaa pelkonsa siitä, että tekee jotain väärin. Mikäli henkilö olisi ollut tajuissaan, hän olisi varmasti vastustanut elvytystoimiani. Elvytyksen aloittamalla ei myöskään voi aiheuttaa senkaltaista lisähaittaa, mitä toisaalta elvyttämättä jättäminen varmuudella tekee.

 Toivoisin, että kaikki kävisivät läpi jonkin ensiapukoulutuksen elämänsä aikana. Ehkä jonakin päivänä näitä asioita opetetaan jo koulussakin. Harjoittelun tärkeyttä ei myöskään voi korostaa liikaa – ensiaputaidoista opittua tulisi kerrata joka vuosi, sillä kerran 10 vuodessa harjoittelu ei yksin riitä. Tilanne, jossa näitä taitoja tarvitaan, tulee aina yllättäen.

Haluankin kannustaa jokaista olemaan rohkeasti auttaja ja hengenpelastaja, sillä sitä fiilistä ei voita mikään kun auttamasi henkilö pelastuu ja toipuu!”

 Saija Heikkinen

 

 Kirjoittaja on 29-vuotias sairaanhoitaja Tyksin Aikuisten teho-osastolta. Työkokemusta hänelle on kertynyt jo 7 vuotta.

 Heräsikö kysymyksiä?

 Jos sinulle heräsi kysymyksiä Saijan tarinaan tai tosielämän elvytystilanteisiin liittyen, ota yhteyttä!

 Mikäli kiinnostuit maallikko-defibrillaattoreista, niiden käytöstä tai hankinnasta, niin lataa maksuton Defibrillaattorin ostajan opas. Materiaalissa esittelemme defibrillaattorin ominaisuuksia, käyttöä ja hyötyä tarkemmin sekä annamme vinkkejä esimerkiksi deffan sijoitteluun ja hankintaan liittyen. Lataa opas tästä.